Työvälineistä ja pigmenteistä

Tämä liittyy tuohon edelliseen päivittelyyni. Yleensä en kerro minkä merkkisiä värejä tai kyniä käytän, sillä en koe tarvetta mainostaa. Lisäksi erilaiset työvälineen toimivat yhdellä, eivätkä toisella lainkaan, riippuen työskentelytavoista ja käsialasta. Kolmas haluaa, että vesiväri pysyy kauan märkänä, neljäs toivoo sen kuivuvan nopeasti, viides tahtoisi värikynän leviävän hönkäyksestä ja kuudes toivoisi sen pitävän pyyhekumia ja vesiväriä. Pyrin siis visusti välttämään suosituksia työvälineiden suhteen. Tässä alla kuitenkin testisivulla käyttämäni työvälineet ja lopussa vielä testisivu toistamiseen. Näette ainakin mikä kynä leviää vesivärin kanssa ja vältytte tekemästä sitä testiä itse. Kaikkea muuta suosittelen kyllä testailemaan. Se on myös mukavaa puuhaa.IMG_2348IMG_2344IMG_2355Kuvan ylälaidassa on mallilappuni, johon olen maalannut kaikki palettini vesivärit. Olen myös kirjoittanut, onko kyse taiteilijalaatuisesta (TL) vai peruslaatuisesta. Tai jos merkki on joku muu kuin yleensä käyttämäni. Pyrin ostamaan värit taiteilijalaatuisena, jos vain suinkin on varaa. Niissä on usein paremmat pigmentit, aidot pigmentit tai enemmän pigmenttiä, eli vesivärikakku kuluu hitaammin loppuun. Maavärit, eli yleensä ruskeat, ovat halvempia pigmenttejä. Ne maksavat silti taiteilijalaatuisina 8,90€/kakku. Kobolttivärit ja jotkut punaiset ovat vielä kalliimpia: 12,20€/kakku.

IMG_4338
Olen myös kirjannut ylös mitä pigmenttiä väri sisältää. Jos ja kun jonkun sävyn tuotanto loppuu, saatan löytää saman värin toisen yrityksen värikartasta.
Hienot turkoosit ovat kobolttia. Olisi kiinnostava tietää mistä väreihin käytetty koboltti tulee. Koboltin louhinta on hyvin arveluttavaa puuhaa. 40% siitä tulee Kongon demokraattisesta tasavallasta, jossa monet kaivokset ovat epävirallisia ja niissä työskentelee myös lapsia. Jotta minulla olisi säihkyvä turkoosi on jollakulla kenties vähemmän säihkyvä lapsuus. Kauhea ajatus.
Taannoin kadmiumin, jota käytettiin voimakkaissa keltaisissa, oransseissa ja punaisissa, louhinta kiellettiin Euroopassa sen myrkyllisyyden takia. Kadmiumin louhinta on aiheuttanut suunnattomia ympäristötuhoja. Paletissani on yhä neljä kadmiumväriä, kaksi keltaista ja kaksi punaista. Jotkut valmistajat myös yhä myyvät kadmiumvärejä.
Tässä vielä kuva paletistani. Värejä on melko vaikea erottaa toisistaan kakuista. Pulmaan auttaa siis mallilappu.

IMG_4337Ja vielä testisivu, jossa näitä välineitä käytettiin:

aloitus6

Uutta aloittamassa

Kun aloittelen uutta sarjakuvaa, edessäni on suuria päätöksiä. Millä välineillä teen työn. Minulla on paha tapa rynnätä ostamaan aina uusia taidetarvikkeita, mutta lähdinkin kaivelemaan laatikoita. Mitä minulla jo on? Voisiko niitä käyttää?

En kuitenkaan muistanut esimerkiksi sivellinkynien ominaisuuksia. Ovatko ne vedenpitäviä? Ei auta kuin tehdä testi.

aloitus1aloitus6Testasin myös sormella hinkkaamalla kuinka paljon mikäkin puuväri leviää. Jos tussauksen piirtää vesivärin päälle (ruutu 2), muste ei tartu niin hyvin, vaan rapisee ohuista viivoista irti.

Haluan sarjakuvaan vain muutaman värin. Tässä testasin kahden eri musteen laimennuksia ja etsiskelin myös samanväristä värikynää.aloitus3aloitus4Toisen merkin poltettu umbra on toisen seepia.

aloitus5Sekoitin valmiiksi kolme eri sävyä purkkeihin. On helpompi maalata kun väriä ei tarvitse kaikenaikaa sekoitella oikean sävyiseksi.
Julkaisen valmiita sivuja sitten täällä blogissa kunhan alkavat valmistua.

Sitten uutisia! Nyt on uusi pienlehteniEtätapaaminen analogisen taiteilija kanssailmestynyt. Se on myynnissä verkkokaupassani ja ensi viikolla Tampereen kirjafestarien sarjakuvatapahtumassa torstaina 26.11. ja Telakka kuplii -tapahtumassa lauantaina 28.11.

 

Analoginen taiteilija käyttää taitto-ohjelmaa

Mitäs minä olen puuhaillut? Olen osallistunut pienelle taitto-ohjelmakurssille, joka järjestettiin etänä. Tietysti etänä. Sen seurauksena olen tehnyt ihka ensimmäisen julkaisuni taitto-ohjelmalla. Aiemmat lehteni olen tehnyt siis leikkaamalla ja liimaamalla valokopioita, tai fotarissa, jonka käyttöön mulla ei kuitenkaan ole varsinaisesti kovinkaan paljon osaamista. Tänään sain lehteni vedoksen painosta. Juhlistin sitä punaviinilasillisella. Tiedättekö mikä on hauska huomata? Tämä lehti ilahduttaa minua yhtä paljon kuin ensimmäisen Irtoparta-lehden ilmestyminen 19 vuotta sitten. Sama ilo ja innostus on yhä tallella.

lehti1 lehti2 lehti3Lehdessä on noita viimekeväisiä koronasarjiksia ja kolmasosa ihan uutta materiaalia. Kansi on tietysti kommentti Memento moriin. Tässä julkaisussa kuitenkin käsitellään pikkasen pienempiä tapahtumia: ommellaan tilkkutäkkiä sosiaalisessa eristyksessä, pidetään tumppuja kädessä ja annetaan tukan kasvaa. Ja toisaalta käsittelen samalla isoa teemaa: maailmanlaajuista pandemiaa.

lehti4Painatan numeroidun 150 kpl painoksen. Kaipa sitä tulee myyntiin jonnekin…no, ainakin mun verkkokauppaan.

Näyttely sarjakuvakeskuksella, Helsingissä

Vielä ehtii!tiitu_nayttely_faceEn ole paljoa jaksanut pistää mitään tänne lokiin. Tapahtumat perutaan ja hommat muuttuvat. Se on toisinaan vähän lamauttavaa. Mutta olen alkanut suunnitella yhtä uutta juttua, jota tulen julkaisemaan täällä blogissa myös! Kestää kyllä tovin ennen on mitään julkaistavaa. Ensin kässärin pitää olla sillä mallilla, että kannattaa alkaa piirtää ja sitten pitää vielä piirtää se. Tästä myöhemmin lisää. Mutta katseet siis vahvasti tulevassa!
Ja tulevaisuudesta tuli mieleen, että vielä koittaa vuosi 2021, johon kannattaa varautua hienolla kalenterilla.

kalenteri21Kalenteria saa esimerkiksi verkkokaupastani!

 

Pussailua barrikadeilla 2021

10-vuotisjuhlakalenteri, Pussailua barrikadeilla 2021, johon kuvat valittiin yleisöäänestyksellä, tuli painosta juuri! Ja tietysti tuotos haettiin painosta pyörillä!

lastausIkävä kyllä Helsingin sarjakuvafestivaalit siirtyivät virtuaalisiksi, joten Kattilahallilta on turha lähteä kalenteria ostamaan. Posti kuitenkin kulkee ja pistän pian sen verkkokauppaani. Jos olet malttamaton, voit jo ottaa yhteyttä ennen kuin saan verkkoputiikin päivitettyä. Juuri nyt en nimittäin vielä kerkiä, sillä olen juuri lähdössä ripustamaan näyttelyäni Sarjakuvakeskukselle. Siitä myöhemmin lisää.

kalenteri2021

 

Vinkkejä sarjakuvan tekoon

Otsikko valehtelee! Tämä julkaisu ei sisällä vinkkejä, vaan kertoo pienlehdestä nimeltään: Tiitun vinkkejä sarjakuvan tekoon.

vinkkeja1Kuva valehtelee! Kyse ei ole mistään 21x21cm kirjasta, vaan yhdestä A4-paperista taitellusta vihkosesta. Tämän kokoisesta:

vinkkeja2Tein sen kevättalvella pitämälleni sarjakuvakurssille oppimateriaaliksi. Ajattelin, että se voisi olla kivempi kuin perinteinen A4-moniste. Näin se syntyi: taittelin paperin, kirjoitin sivunumerot, suunnittelin sisällön, piirsin A3-paperille, kopioin kopiokoneella 70% pienemmäksi, annoin kopiot oppilaille taiteltaviksi ja leikattavaksi.vinkkeja4Kopio taittelussa:

vinkkeja3 Valmiin 12-sivuisen lehden ensimmäinen aukeama:

vinkkeja6Tehty siis tyystin ilman tietokonetta, taitto-ohjelmia ja kuvankäsittelyohjelmia, koska olen niin hiton analoginen.

Lehteä on myynnissä Helsingin sarjakuvafestivaaleilla huokealla hinnalla. Festivaalit muuttuivat viime tipassa virtuaalisiksi.

 

Julisteet seinillä

Mulla on ollut jo pitkään haaveena painattaa lisää julisteita. Julisteiden tekemisessä ei kyllä juurikaan ole järkeä, sillä niiden kuljettaminen sarjakuvatapahtumiin on tosi vaikeaa, (sillä kuljen aina julkisilla) ja esille saaminen hankalaa. Erityisesti menekkiin nähden.

Olen kyllä nähnyt julisteita myyvillä kollegoilla hienoja luovia häkkivirityksiä pikkuruisen myyntitilan päällä, mutta itse nyt en ole moiseen lähtenyt, kun roudattavaa tavaraa on ilmankin niin paljon.

Koska olen taiteilija enkä realisti ryhdyin vastuksista huolimatta iloisesti tuumasta toimeen. Kuva-aiheet ovat ehkä monille tuttuja askartelemistamme korteista.

Löysin aika kivaa luonnonvalkoista/kellertävää mattapaperia, jossa onroskiaseassa. Näyttää kivemmalta kuin perustasalaatuinen papru. Tässä siis uudet julisteeni kuvattuna kotikorttelini ulkoseinillä. Julisteita voi toki ostaa sarjakuvatapahtumien lisäksi verkkokaupastani.

tiitu_takalojulite3tiitu_takalojuliste2tiitutakalo_juliste1tiitutakalo_julite4
Unohdin signeerauksen, joten leimasin jokaisen julisteen taakse nimeni. Painosmäärät ovat pienet, joten homma sujui nopeasti.

tiitu_takalo

Analoginen taiteilija tapaa ystäviään koronan aikaan

analoginen1analoginen2analoginen3analoginen4Tähän sarjikseen on kerätty kokemuksia eri yrityksistätavataystäviä tai naapureita. On ollut etäompeluseuraa ja etäasukaskokousta ja D&D:tä etänä ja ihan vaan kavereidentapaamista”. Ja joka kerta joku uusi videoneuvottelupalvelu taikka sovellutus opeteltavana. Etälukupiirin jätin välistä, koska en vaan kerta kaikkiaan enää jaksanut tätä yllä kuvattua kuormittavaa laitteiden virittelyä ja yhteyksien pätkimistä. Etäyhteydet eivät kyllä sovi mulle. Milloin tämä loppuu?

analoginenTämä ja muita pandemia-aikaan syntyneitä sarjakuvia saatavilla nyt myös yksiin kansiin kerättynä!
Saatavana verkkokaupastani!