En ehtinyt

tyohuoneNää sivuthan on ihan kesken! Saan väritettyä ne perjantaihin mennessä. Sitten ilmestyy taas Memento mori.

Kuten kuvasta näkyy, piirrän ja tussaan aina noin neljä sivua kerrallaan ja väritän sitten niitä yhtä aikaa. Koska työskentelen enimmäkseen märkää kuivalle -tekniikalla, pitää edellisen värikerroksen olla kuiva. Ettei tarvitsisi odotella värin kuivumista ihan jouten, värittelen sitten seuraavaa sivua odotellessa.

varitVäritän Memento moria vesiliukoisella musteella, kahdella eri värillä, josta kummastakin olen sekoittanut valmiiksi kolme eri vahvuista valmista sävyä.

purkitMolemmilla väreillä omat vesikipot. Sinistä vaan ei ole vielä käytetty.

Koska tämä muste ei ole yhtä vedenpitävää kun vesiväri, maalaan punaiset ensin, sitten siniset sävyt, etteivät värit liiaksi sekoitu toisiinsa. Jos tekisin vesiväreillä, ei maalausjärjestyksellä olisi niin väliä. Vesiväri on kuivuttuaan vedenpitävä. Se ei enää leviä seuraavaan kerrokseen jos se vaan saa kuivua välissä.

ratitiMaalatessa käytän kullekin värille omia rättejä, ettei sivellin sotkeennu rätistä. Eikä rättejä tarvitse vaihtaa kovin usein. Rättejä on monta, koska aina osa on märkänä. Kuvassa näkyy myös uudet sukkani/tohvelini. Niissä on sisällä villapohjalliset. Ja tietysti villasukat. Vanhat kuluivat puhki.

IMG_2890Jos väriä on siveltimessä tai terässä liikaa, sen voi myös pyyhkäistä paperille.

IMG_2891Suttupaperista voi tulla kauniskin.

2 vastausta artikkeliin ”En ehtinyt

  1. Hei Tiitu, luemme tätä sunnuntaiaamuna puolison kanssa, ja näytin hänelle tuota edellistakin osaa. Olet hienosti taistellut tämän vuoden sarjakuvasi kanssa eteenpäin, ja aika on varmaan tehnyt hyvää, vaikka välillä odotinkin ahneesti lisää ja heti!

    • Joo, välillä on ollut vaikea pysyä ilmestymisaikatauluissani. Pahoittelut siitä. Heti jos jotain muuta työtä sattuu päällekkäin niin homma lipee käsistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *