Nyt on tosiaan käynyt niin, että mulle on myönnetty sarjakuvataiteen valtionpalkinto. Yllättäen ja pyytämättä.

Palkinnon myöntäjä, Taiteen edistämiskeskus, perustelee valintaansa näin:

”Tiitu Takalo käsittelee tuotannossaan vaikuttavalla tavalla yksilön ja yhteiskunnan suhteita. Takalon vuonna 2020 ilmestynyt Memento Mori (WSOY) on tästä voimakas esimerkki. Teos pureutuu ihmiselon ydinkysymyksiin, ja siinä käsitellään aivoverenvuodon seurauksia ja siitä selviämistä. Tarina ei jää vain yksilötasolle, vaan kuvaa myös sairastamisen yhteiskunnallisia ulottuvuuksia.

Teoksessaan Minä, Mikko ja Annikki (Suuri Kurpitsa, 2014) Takalo kuvaa yhteiskunnan muutosta kotikaupunkinsa Tampereen Annikin puutalokorttelin ympärillä. Takalo tekee myös merkittävää työtä tutkimuksellisten näkökulmien esittämisessä sarjakuvan keinoin. Takalon teoksissa välineenhallinta yhdistyy kerronnalliseen herkkyyteen ja voimaan.”

Ilahduin ja hämmennyin palkinnosta. On pakko myöntää, palkintosumma lisää taloudellista turvallisuuden tunnettani. Hämmennyin, koska en uskonut saavani koskaan Suomen valtiolta tällaista tunnustusta. Kysymys ei ole siitä, että ammatillinen itsetuntoni olisi heikko, sillä näin ei ole, vaan kysymys on käsityksestäni tästä valtiosta. Pitääkö minun nyt muuttaa käsitystäni siitä?

Kuva: Samy Kramer