Toisinaan sarjakuvakurssia pitäessäni törmään oppilaisiin, joilla ei millään meinaa syntyä ideoita sarjakuviin. Tai oikeastaan heitä on kursseilla aika usein. Lähes jokainen sarjakuvan tekemistä aloitteleva on piirtäjä. He kyllä piirtävät mielellään ja kaiken aikaa, mutta eivät harjoittele kirjoittamista lainkaan. Ehkä he eivät ole tulleet ajatelleesi, että sarjakuva pitää myös kirjoittaa. Mielellään jopa ennen piirtämisen aloittamista.

Itse olin ihan samanlainen. Sitten tajusin, että kirjoittamista voi myös harjoitella. Oli vuosi 2003. Valitsin kirjoitusvihoksi halvan mustan vahakantisen A5-kokoisen  A6-kokoisen ruutuvihon, johon kirjoitin lyijykynällä. Tietokonetta en tuolloin omistanutkaan ja itselleni tuo käsin kirjoittaminen on paljon luonnollisempi tapa ilmaista itseäni kuin näppäinten näpyttely. On aivan eri asia piirtää A-kirjain kuin painaa nappia, jossa on kuva A:sta.

Päätin, ettei kirjoittamiselle saa laittaa mitään rajaa. Kirjoitan ihan mitä huvittaa. Usein tekstit käsittelevät tunteita ja työnteon vaikeutta. Toisinaan vain kuvailen, mitä näen ympärilläni. Ainoa rajoitus vihossani oli, ettei sinne saanut piirtää. Nykyään en ole niin tarkka tästä kiellosta, mutta mieluummin kyllä piirrän paperille, jossa ei ole ruutuja tai raitoja.

Huomasin, että sarjakuvakäsikirjoitusten tekeminen helpottui kun kirjoittamiseen syntyi rutiini. Vihkoihin kertyi myös käsikirjoituksia ja ideoita kuin huomaamatta. Bussissa kotoa työhuoneelle matkatessani kirjoitin pätkiä esimerkiksi Kehä-sarjakuvaan. Kahviloissa olen kirjoittanut monen lyhyemmän sarjakuvan kässärit. Nykyään pyrin kirjoittamaan jotain päivittäin. Yhä käsin. Vihkoja on jo kertynyt aika läjä.