Osa XXIX, Kaupunki

Nyt julkaistaan viimeinen osa tätä sarjakuvaa. Paperinen kirja, jossa on sarjakuvat eri järjestyksessä ja paikka paikoin hieman muutettuina sekä hieman verkossa julkaisematontakin materiaalia, ilmestyy 26.8.2023. Lisätietoa lähempänä, kesäloman jälkeen.

16kaupunki1 16kaupunki2 16kaupunki3 16kaupunki4 16kaupunki5 16kaupunki6 16kaupunki7 16kaupunki8 16kaupunki9 16kaupunki10_korjattu 16kaupunki11 16kaupunki12

Osa XXVI Kaupunki muutoksen kynnyksellä

Nyt sarjakuva saa jatkoa jälleen! Edellisestä julkaisusta onkin vierähtänyt aikaa. Tässä välissä olen piirtänyt kaikki loput sivut, joita oli 30 (väritys on vielä kesken) luonnostellut kantta ja käynyt työmatkalla Virossa. Olemme saaneet tulevan kirjan nimenkin päätettyä. Sen nimeksi tulee:

Polkimilla – Nyt, ennen ja tulevaisuudessa

Kirjan julkaisee sarjakuvakustantamo Suuri kurpitsa ensi syksynä. Tai julkaisee jos minä vaan saan oman osani tehtyä ajallaan. Paljon on vielä kesken: sivuja värittämättä, kansi piirtämättä ja rutosti tietokoneilua tekemättä. Ikävä kyllä emme elä 1990-luvulla ja tällaisen analogisen taiteilijankin pitää saattaa sarjakuva digitaaliseen muotoon. Näissä verkkojulkaisuissa kun koko ei riitä painotuotteeseen.

Tässä jaksossa seikkaillaan lähellä nykyhetkeä, vuodessa 2018. Tampereen kaupungin edustajista en yrittänyt tehdä näköisiä. He tuskin ovat autokaupungista vastuussa. Ainakaan yksin. Meistä jokainen on avain muutokseen. Kaupunkiin rakennetaan parempia pyöräväyliä jos pyöräilijöitä on paljon. Nouskaamme siis polkimille kaikki jotka pystyvät!

keiden_kaupunki_ratikka1 keiden_kaupunki_ratikka2 keiden_kaupunki_ratikka3 keiden_kaupunki_ratikka4 keiden_kaupunki_ratikka5 keiden_kaupunki_ratikka6 keiden_kaupunki_ratikka7 keiden_kaupunki_ratikka8Seuraava osa ilmestyy taas kahden viikon kuluttua 16.6.2023 ja kirja ilmestynee syksyllä 2023.