Sairauslomalla

koronaKorona vei viikon elämästäni ja voimat. Ei oikein mitään jaksa tehdä ja jos jotain alkaa puuhaamaan saa kohta jo vähän huilia. Sarjakuva ei ikävä kyllä siis ilmesty vielä ensi perjantaina, kuten olin luvannut.Saa nähdä milloin riittää voimat piirrellä.

Ruutujen takaa

Pitkästä aikaa kurkistus kulisseihin! Jo 20 vuotta kotikaupungissani Tampereella on kokoontunut kerran kuussa epävirallinen sarjakuvatapaaminen, jossa alan ammattilaiset kohtaavat. On kiva istua iltaa kerrankin seurassa, jossa kukaan ei kysy: ”Mitä niinku oikeesti teet työksesi?”
Meillä on tapaamisessa kirja, johon saa piirtää ja kirjoittaa mitä mielessä liikkuu. Pari kuukautta sitten olin dokumentoinut tällaisen raportin työn alla olevasta sarjakuvasta:

sarjistapaamisen_kirjaNyt kun katsoin sarjakuvaa, huomasin erään asian:

nalkavuosiOlen unohtanut piirtää koko lehden sisällön: lehden nimen, otsikot ja ne hiton palstat!

Sarjakuva saa jatkoa taas kahden viikon kuluttua eli 25.11.2022

P.S. Jos jotakuta kiinnostaa osallistua Tampereen sarjakuvatapaamiseen otapa yhteyttä. Sähköpostiosoitteeni löytyy sivuiltani: tiitutakalo.net

Osa XX Pyöräkuumetta, kolmas osa

Tässä viimeinen osa Pyöräkuumetta-luvusta, jossa tutkaillan polkupyöräilyn historiaa ennen 1950-lukua. Toisella, eli viimeisellä sivulla pyöräillään Helsingissä Ruoholahden kaakelitehtaan ohi. Siellä valmistettiin mm. kaakeleita kaakeliuuneihin. Tehtaan rakennukset sijaitsivat osoitteessa Ruoholahdenkatu 21 ja ne purettiin vuonna 1951. Taustalla näkyy myös Tupakkatehdas Fennia, joka 30-luvulla oli hieman erinäköinen kuin nykyään.

Oulussa sen sijaan pyöräillään Pakkahuoneenkadulla Oulun osuuskaupan toimitalon edustalla. Se on yhä olemassa. Naapurusto kylläkin on muuttunut totaalisesti. Muita kaupunkeja edustaa tässä Tampere, jossa on yhä, onneksi, jäljellä historiallinen tehdasmiljöö Tammerkosken rannoilla. Savupiipuista ei vain enää nouse savua.

Keiden_kaupunki_pyorakuumetta8 Keiden_kaupunki_pyorakuumetta9Lähdeluettelo

Ebert, Anne-Katrin (2004) Cycling Towards the Nation: The Use of the Bicycle in Germany and the Netherlands, 1880–1940. European Review of History. 11(3): 347–364.

Kallioinen, Johanna (2002) Pyöräilyn institutionaalinen asema liikennesuunnittelussa. VATT-keskustelualoitteita 267. Helsinki: Valtion taloudellinen tutkimuskeskus.

Kuva, Heikki (1988) Kaksipyöräisten vuosisata: Polkupyörä ja mopediteollisuuden ja –kaupan vaiheet Suomessa. Jyväskylä: Suomen Polkupyörä- ja Mopediteollisuusyhdistys ry,

Leino, A.E. (1935): Pyöräilyteistä. Tielehti 2/1935.

Osa XIX Pyöräkuumetta, toinen osa

Tässä pari sivua taas sarjakuvaa. Toisella sivulla näkyvän polkupyöräkaupan ja rakennuksen esikuvana ovat olleet A.J. Soinisen polkupyöräliike Kuopiosta, joka sijaitsi ainakin 1910-luvun lopussa osoitteessa Vuorikatu 18 ja W.W.Gustafssonin polkupyörä- ja urheiluliike Porista, Yrjönkadulta, vuodelta 1926.

Seuraava osa ilmestyy 4.11.

Keiden_kaupunki_pyorakuumetta5 Keiden_kaupunki_pyorakuumetta6 Keiden_kaupunki_pyorakuumetta7Lähdekuettelo

Kuva, Heikki (1988) Kaksipyöräisten vuosisata: Polkupyörä ja mopediteollisuuden ja –kaupan vaiheet Suomessa. Jyväskylä: Suomen Polkupyörä- ja Mopediteollisuusyhdistys ry,

Mauranen, Tapani (2005a) Hopeasiipi: Sata vuotta Helkamaa. Helsinki: Otava.

Tuomaala, Saara (2003) Polkupyörällä pääsee: Suomalaisen maalaisnuoruuden siirtymiä ja symboleita 1920–1940-luvuilla. Teoksessa Sinikka Aapola ja Mervi Kaarninen (toim.): Nuoruuden vuosisata: Suomalaisen nuorison historia. Helsinki: SKS, 355–371.

 

Osa XVIII Pyöräkuumetta

Nyt jatkuu taas polkupyöräilyn historia ja sarjakuvassa sukelletaan tällä kertaa polkupyörän varhaishistoriaan.

Olen lähdössä Łódźiin, Puolaan sarjakuvafestivaaleille sillä Memento mori -kirjani on ilmestynyt puolaksi. Matka vie aikaa piirtämiseltä, joten seuraava osa ilmestyy vasta neljän viikon päästä 14.10.

Keiden_kaupunki_pyorakuumetta1 Keiden_kaupunki_pyorakuumetta2 Keiden_kaupunki_pyorakuumetta3 Keiden_kaupunki_pyorakuumetta4Lähdeluettelo

Herlihy, David V. (2004) Bicycle: The History. New Haven and London: Yale University Press.

Kuva, Heikki (1988) Kaksipyöräisten vuosisata: Polkupyörä ja mopediteollisuuden ja –kaupan vaiheet Suomessa. Jyväskylä: Suomen Polkupyörä- ja Mopediteollisuusyhdistys ry.

Kylliäinen, Mikko (2007a): Juoksukoneesta ketjuvetoiseen polkupyörään. Teoksessa Velomania: Pyörällä halki aikojen. Tampere: Tampereen museoiden julkaisuja 98, 6–39.

Kylliäinen, Mikko (2007b) Pikakulkuri saapuu Suomeen. Teoksessa Velomania: Pyörällä halki aikojen. Tampere: Tampereen museoiden julkaisuja 98, 40–93.

Norcliffe, Glen (2001) The Ride to Modernity: The Bicycle in Canada, 1869–1900. Toronto, Buffalo and London: University of Toronto Press.

Rabenstein, Rüdiger (1991) Radsport und Gesellschaft: Ihre sozialgeschichtlichen Zusammenhänge in der Zeit von 1867 bis 1914. Hildesheim, München & Zürich: Weidmann.

Osa XVI Mitja

Nyt vaihtuu taas vähän sarjakuvan tyyli ja sisältö. Tämä sarjakuva tulee ilmestymään kokonaisuudessaan kirjana joskus tulevaisuudessa. Kirjassa vuorottelevat nuo Tiina Männistö-Funkin kirjoittamat historiaosuudet ja tällainen omaelämänkerrallinen kerronta, jota jo nähtiinkin osassa yhdeksän. Sarjakuvien järjestys tulee olemaan kirjassa varmasti eri ja jotain pieniä muutoksia paperiversioon ehkä tehdään. Ilmoittelen täällä sitten kun kirjan ilmestyminen lähestyy, mikä on aikaisintaan vuoden päästä.

keiden_kaupunki_mitja1 keiden_kaupunki_mitja2 keiden_kaupunki_mitja3 keiden_kaupunki_mitja4Mitjan tarina jatkuu kahden viikon kuluttua 2.9.2022.

Mulla on muuten uudet verkkosivut joiden tekemisestä vastaa Ikatan työharjoittelija Siiri Salokannel. Osoite on sama vanha: tiitutakalo.net

Osa XV Autokaupungin kyseenalaistaminen alkaa -luku saa jatkoa

Tässä Autokaupungin kyseenalaistaminen alkaa -luvun viimeinen osa, olkaa hyvät. Pidän nyt vähän lomaa ja palaan taas piirustuspöydän ääreen syksymmällä. Mukavaa kesää polkimilla tai miten ikinä liikuttekaan.

keiden_kaupunki_autokaupungin_kyseenalaistaminen4 keiden_kaupunki_autokaupungin_kyseenalaistaminen5 keiden_kaupunki_autokaupungin_kyseenalaistaminen6 keiden_kaupunki_autokaupungin_kyseenalaistaminen7 keiden_kaupunki_autokaupungin_kyseenalaistaminen8

Lähdeluettelo

Emanuel, Martin (2012) Trafikslag på undantag: Cykeltrafiken i Stockholm 19301980. Stockholm: Stockholmia förlag.

Kallioinen, Johanna (2002) Pyöräilyn institutionaalinen asema liikennesuunnittelussa. VATT-keskustelualoitteita 267. Helsinki: Valtion taloudellinen tutkimuskeskus.

Lundin, Per (2008) Bilsamhället: Ideologi, expertis och regelskapande iefterkrigstidens Sverige. Stockholm: Stockholmia förlag.

Männistö-Funk, Tiina (2021) Pyöräilyn kohtalo autojen kaupungissa: Kaupunkiliikenteen muuttuvat tilat Turussa 1950–1970-luvuilla. Teoksessa Tanja Vahtikari et al. (toim.), Humanistinen kaupunkitutkimus. Vastapaino, 195–224.

Turun kaupunki (1982) Kevyen liikenteen kehittämissuunnitelma.Turku: Asemakaavaosasto, Viatek Oy.

Osa XIV Autokaupungin kyseenalaistaminen alkaa

Nyt saa alkunsa uusi luku nimeltään ”Autokaupungin kyseenalaistaminen alkaa”. Jo oli aikakin! Ilma tuoksuu jo muutokselta eikä pelkästään pakokaasulta.

Eilen mainitsemani paikkakunnat löytyvät seuraavasti: Jeriko sivu 1 ruutu 1, Croydon/Lontoo sivu 2 ruutu 3, Amsterdam sivu 3 ruutu 1, Los Angeles sivu 3 ruutu 2 ja lisäksi Helsinki sivu 3 ruudut 3 ja 4.

Amsterdamin mielenosoittajien kyltit, sivulla 3, kääntyivät verkon ilmaisella automaattikääntäjällä seuraavasti: Ei paskaa – enemmän joukkoliikennettä. (paitsi jos laittoi lauseiden väliin pilkun, oli sisältö kääntäjärobotin mukaan: Ei hätää, enemmän joukkoliikennettä) Toisessa kyltissä lukee robotillekin helppotajuisempi: Lopeta lapsenmurha.

Seuraava osa sarjakuvasta ilmestyy kahden viikon päästä, eli juhannusaattona 24.6.2022. keiden_kaupunki_autokaupungin_kyseenalaistaminen1 keiden_kaupunki_autokaupungin_kyseenalaistaminen2 keiden_kaupunki_autokaupungin_kyseenalaistaminen3

Lähdeluettelo

Hagman, Olle; Gullberg, Anders & Lundin, Per (2007) Stockholms parkering: Mellan allas nytta och individuellt förtret. Stockholm: Stockholmia forlag.

Lahtinen, Rauno (2013) Turun puretut talot. Viides painos, ensimmäinen uudistettu painos. Turku: Sammakko.

Männistö-Funk, Tiina (2021) Pyöräilyn kohtalo autojen kaupungissa: Kaupunkiliikenteen muuttuvat tilat Turussa 1950–1970-luvuilla. Teoksessa Tanja Vahtikari et al. (toim.), Humanistinen kaupunkitutkimus. Vastapaino, 195–224.

Peltola, Jarmo (1995) Liikenne maassamuuton Suomessa. Teoksessa Jaakko Masonen & Mauno Hanninen (toim.) Pikeä, hikeä, autoja: Tiet, liikenne ja yhteiskunta 1945–2005. Helsinki: Tielaitos, 36–42.

Schmucki, Barbara (2012) ”If I Walked on my Own at Night I Stuck to Well Lit Areas”: Gendered spaces and urban transport in 20th century Britain. Research in Transportation Economics, 34 (2012), 74–85.

 

Polkupyöräilyä paperilla ja ääniaalloilla

Täällä blogissa julkaistavaa Keiden kaupunki -hankeen sarjakuvaa on luettavissa ensi kertaa paperilla uusimmassa Kuti-lehdessä numero 64. Kuti on sarjakuvan ilmaisjakelulehti ja se on jaossa useissa maamme kaupungeissa. En ikävä kyllä löytänyt verkosta mitään tietoa mistä sen voisi löytää, mutta Tampereella se on jaossa ainakin kirjastossa. Lähikirjastostani Sampolasta sen löytää sarjakuvahyllystä. Myös monet sarjakuvia myyvät liikkeet ja kulttuurikuppilat jakavat Kuti-lehteä.

kuti64Kansi: Petteri Tikkanen

Sarjakuvassa on myös käännökset englanniksi sivun alalaidassa. Eli nyt myös he, jotka eivät suomea pysty lukemaan, mutta ovat tavattoman kiinnostuneita Olavi Laisaaren (Turun asemakaava-arkkitehti 1948-1960) näkemyksistä, pääsevät tutustumaan vihdoin aiheeseen. Käännös Tiina Männistö-Funk.kuti64_1Lisäksi Tiina Männistö-Funkia ja Tiitu Takaloa sekä muita polkimilla liikkujia pääsee kuulemaan J.P. Pulkkisen radiosarjassa ”Mitä polkupyörä tarkoittaa – Kertomuksia täydellisestä keksinnöstä”, joka alkaa tänään YLE Radio 1:ssä ja on kokonaisuudessaan kuunneltavissa jo Yle Areenassa. Männistö-Funk ja Takalo ovat äänessä useassa jaksossa.

mita_polkupyora_tarkoitaaKuva: Jukka Lintinen/Yle

Voitte siis kuunnella radio-ohjelmaa polkupyöräilystä odotellessanne huomista, jolloin ilmestyy taas muutama sivu sarjakuvaa, joka kertoo polkupyöräilystä. Tai sitten voitte vaikka mennä pyöräilemään. Huomisessa sarjakuvassa käydään Jerikossa, Amsterdamissa, Los Angelesissa ja Croydonissa, joka on yksi Lontoon kaupunkipiireistä. No, huomenna näätte.