Kaikki artikkelitMinä ja Mikko olemme alkaneet puhua englantia ja ranskaa. Suomeksi Minä, Mikko ja Annikki ilmestyi 2014 ja englanniksi elokuussa 2019 ja ranskaksi Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla muutama viikko sitten.
En ollut juurikaan mukana kummankaan käännöksen taitossa ja yllätyksekseni ne poikkeavat toisistaan aika tavalla. Toki tiesin, että kansi on eri.
Ensinnäkin amerikkalainen Me, Mikko, and Annikki on painettu vitivalkoiselle, ohuemmalle ja kiiltävälle paperille, toisin kuin alkuperäinen ja ranskalainen versio. Ranskalaisessa selkämyksen tekstit ovat toisin päin.
Käännöksissä on käytetty fontteja. Suomenkielinenhän on kokonaan käsin tekstattu. Englanniksi käytettiin kirjan omaelämänkerrallisissa osuuksissa fonttia, joka on tehty tekstauksestani kun Kehä ja Tuuli ja myrsky ilmestyivät ruotsiksi. Ranskassa pistivät jonkun ihan toisen ihmisen käsialalla, koska Takalo-fontissa ei ollut riittävästi aksenttimerkkejä.
Kirjan historiaosuuksissa oma tekstaukseni on ehkä hieman fraktuuramainen. Näin ei ole käännöksessä, mutta ranskalaiset onnistuivat mielestäni paremmin.
Takakansissakin oli eroa.
Ja miten kirja alkaakaan! Amerikkalaisilla oli kyllä käytössään tuo käsintekemäni otsikko. Pitivät tuota sitten parempana. Tatiannan sanoin: ”Choices.”
Suomalainen, amerikkalainen ja ranskalainen kilpailivat Tiitun sarjakuvan julkaisemisesta. No, amerikkalainen sai pronssia, ranskalainen tuli toiseksi ja Suomi voitti.
Suomenkielistä ja englanninkielistä teosta voi ostaa mun verkkokaupasta. Ranskalaista versiota ehkä jostain Internetin syövereistä.
Muistakaa äänestää kalenteriäänestyksessä!
Surullista, että jäimme pronssille. Teimme hurjasti töitä, että Tiitu voisi vallata englanninkieliset markkinat…
Juu,tässähän puhutaan siis taitollisista asioista ja erityisesti tuo paperin valinta ärsytti itseäni. En edes muista milloin olisin lukenut hyvän sarjakuvan, joka olisi painettu tuollaiselle kiiltävälle paperille. Tekstin latojan kanssa jonkun verran väänsimme tuosta fontin valinnasta, mutta hän oli hyvin ehdoton fontin suhteen. Kuulemma tuo toimi parhaiten. Takakanteen jouduin useaan otteeseen pyytämään korjauksia kun kuvaa oli rajattu ja tökerösti sitten jatkettu niin, että tiiliseinässä ja graffitissa näkyivät fotarin leimasintyökalun jäljet. Se ei ole mielestäni OK. Lisäksi moni olettaa moisen fotoshoppailun olevan minut tekosiani ja sitä en halua.