17 vastausta artikkeliin ”Memento mori osa 44

    • Kiitos itsellenne. Vaikken nyt voisi oikein sanoa, että olisin tätä nimenomaista sarjista tehnyt teille, lukijoille, vaan enimmäkseen kyse on ollut itseterapiasta. Joskus pitää sellaistakin tuhertaa. Mutta kiva kun olette tykänneet.

  1. Kiitos elämäsi yhden tarinan avaamisesta. Olemme eläneet mukanasi jokaisen kuvan ja matkaa on ollut mielenkiintoista seurata. Olet saanut hyvin tuotua esille ajatuksia sairastumisesta ja sairaudesta toipumisesta, voimaantumisesta. Odotan innolla käsin kosketeltavaa kappaletta sarjakuvasta. Mukavaa syksyä!

    • Kiitos. Ilo oli puolellani, vaikka välillä olikin vaikeaa piirtää. Erityisesti jumituin sairaalaan.
      Aurinkoista tai pimeää syksyä myös. Kummasta nyt sattuu tykkäämään.

  2. Kun taiteilija tekee, niin yksityisestä ja itselle tehdystäkin löytyy se yleinen ja lukijaa koskettava taso. Monessa kohtaa tätä lukiessa olen miettinyt, että tunteet ja ajatukset joita kuvaat sopivat myös monenlaisiin muihin elämän tuomiin kriiseihin ja niistä selviämiseen. Myös tämä viimeinen: olen elossa, jatkan eteenpäin.
    Kiitos hienosta teoksesta, se saa varmasti paikan hyllyssä kunhan painettuna ilmestyy.

    • Hyvä, jos löytyy tarttumapintaa muillekin kuin AVH-tai mielenterveystoipujille. Toisaalta siinäkin on jo aika paljon jengiä. Uusia AVH(infarktit ja aivoverenvuodot)-potilaita tulee vuosittain 18500 lisää. Siis joka vuosi. Kaikki eivät kylläkään jää tänne toipumaan ja lueskelemaan sarjakuvia. Ja 270 000 eli 5% maamme väestä elää masennuksen kourissa. Toivon mukaan ei sama 5% koko ajan, vaan edes joku parantuu…ja joku sitten tietysti sairastuu, ikävä kyllä. Tilastosta jätin pois ohimenevät AVH-sairastumiset eli TIA-kohtaukset, joita olisi vielä 4000 lisää.
      Ehkä ihan jokainen ei ole kumminkaan sarjista sitten ensi keväänä ostamassa, pahoin pelkään.

  3. Kiitos.

    Aivoinfarktipotilaan tyttärenä nostan esiin senkin mahdollisuuden, että olisi jäänyt eloon mutta hyvin toisenlaisena. Aivoverenvuotoon tai -infarkti voi muuttaa kaiken, vaikka eloon jäisikin. Kertakuolema tai täysi toipuminen ovat tavallaan itselle yhtä hyviä vaihtoehtoja, eikä se toisenlaisena elämän jatkaminenkaan huono vaihtoehto ole, erilainen vain.

    • Kyllä, olet aivan oikeassa. Kiitos tärkeästä kommentista. Kuoleman ja täystoipumisen väliin jää hyvin monenlaisia tiloja. Kovasti en käsittele niitä tässä sarjakuvassa, vaikka jossain lääkärien puheessa oireita hieman vilahtaakin ja kerron siitä miten itse pelkäsin menettäväni kykyni sarjakuvien tekemiseen. Niin olisi tietysti voinut jossain tapauksessa käydä, aivan hyvin, esim. näkökentän puutoksen, käden spastisuuden, halvaantumisen, afasian tai monenlaisten tiedonkäsittelyn vaikeuksie takia. Nämä kaikki ja monet muut ovat yleisiä oireita AVH-sairastuneilla. Syy miksi en käsitellyt näitä on se, että kerron omasta sairastumisestani ja itselläni on vain tämä Memento morissa kerrottu kokemus. Toipuessani en myöskään pohtinut sitä mitä olisi voinut käydä (paitsi kuolemaa) vaikka sen tiedostin kyllä. Luin aika paljon aivoverenvuodosta ja olen tavannut muita AVH-sairastuneita. Muistan miettineeni, että olisiko kodistamme saanut esteettömän, jos olisin joutunut pyörätuoliin. Mutta yleensä koin aika turhana sellaisen ”mitä jos” -ajattelun. Mulla on tämä mun kokemus ja jollain toisella on hänen kokemuksensa. En voi mitenkään eläytyä toisen kokemukseen, enkä tehdä siitä sarjakuvaa. En osaa edes kuvitella miltä halvaantuminen tuntuisi tai luku- kirjoitus tai puhekyvyn menettäminen.

      • En jäänyt sarjakuvaan kaipaamaan mitään lisää tai pois. Hieno ja ehjä tarina, omakohtainen kokemus synnyttää taidetta juuri siksi ettei yritä ujuttaa mukaan liikaa tietoa. Nämä oli vaan itsellä heränneitä lisäajatuksia omaisen näkökulmasta. Nautin myös sarjakuvatekniikastasi ja kyvystäsi piirtää ihmisiä. Albumia odotellessa.

  4. En tiedä mitä masennus on.

    Kun lopetin työn, ei ole mitään. En pysty kuvittelemaan elämää ilman tekemistä, osallisuutta. Mitä yksin on?

    • No, eikös sulta juuri ilmestynyt joku sarjis? Tosi hyvä jos ei tiedä, mitä masennus on! Paitsi sen verran, että ymmärtää masennusta sairastavaa, eikä vain sano hänelle että: ”otat vaan itseäsi niskasta kiinni.”

    • Kiitos kiitos. Memento moria piirsin myös välillä vähän pala kurkussa.
      Mukavaa syksyä sinnekin.

  5. Kiitos teoksesta, erittäin hyvä lukukokemus.

    Näin lääketieteen opiskelijana oli myös hyvin opettavaista lukea tarinaasi. Potilaan kokemus omasta tilanteestaan jää valitettavan usein lapspuolen asemaan tuolla hoitoketjussa, siitä huolimatta, että ainakin meillä Tampereella sitäkin pyritään käsittelemään. Opetussuunnitelmaan on kuitenkin vaikea sisällyttää hirvittävän suurta määrää potilaskokemuksia, sillä opiskeltavaa on paljon.
    Vaikka tietenkin kyse on yhdestä kokemuksesta hyvin monipolvisessa sairaudessa, Memento Mori toimii mielestäni hyvänä muistutteena siitä, että sairaan kokemus ei riipu niistä todennäköisyyksistä ja prosesseista, mistä kylmä kliinikko tahtoisi kovin mielellään puhua. Ja tilanne on aivan sama, oli kyse mistä taudista tahansa. Kokemukset ovat kovin yksilöllisiä, vaikka lääketieteellisesti usein kysymys on hyvin samankaltaisten asioiden toistumisesta.
    Uskon, että minusta tulee piirun verran parempi lääkäri Memento Morin luettuani. Ja tätä kyllä suositellaan kollegoillekin.

    • Mahtava kuulla! Yksi asia mitä itse toivon lääkärien ja hoitajien ymmärtävän, on että vaikka heille heidän oma työnsä voi olla hyvinkin arkipäiväistä, potilas sattaa olla ensi kertaa elämäsään kyseisessä tilanteessa. Kaikki on uutta, sekavaa tai joskus jopa pelottavaa.
      Haluan tässä mainita kuitenkin, että olen todella kiitollinen kaikesta saamasta hoidosta, joka käytännössä oli vielä ilmaistakin. En varmaan elämäni aikana pysty veronmaksajana maksamaan takaisin sitä science fiction -leikkausta, joka minulle tehtiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *