6 vastausta artikkeliin ”Memento mori osa 42

        • Totta. Tintissä ja Corto Maltesessa ja monessa muussakin kestosuosikissa. Olen huomannut (itsestäni ja muistakin), että jos sarjakuvassa on tekstiä paljon, alkaa lukijaa helposti risomaan/väsyttämään/ahdistamaan. Kun näkee tekstintäyteisen sivun, tulee helposti tunne: ”Nyt mä en enää kyl jaksa!”. Sama lukija voi kuitenkin helposti, mielellään ja vapaaehtoisesti lukea monisatasivuisia kirjoja ILMAN KUVIA. Onkohan joku sarjakuvia tutkinut tutkija saanut selitystä tälle erikoiselle ilmiölle? Ja aiheuttaako kuvan lukeminen samanlaisen reaktion? Voihan sarjakuvassa olla kuvakin, joka on niin täynnä, että sitä pitää pysähtyä tutkimaan. Tai sivukaupalla tällaisia kuvia. Esimerkkinä tulee heti mieleen Joe Sacco.
          Kertokaa jos tiedätte.

  1. Minusta kyse on siitä, että sarjakuvan riemu on lukea kuvaa ja tekstiä yhtäaikaa. Jos tekstiä on liikaa, joutuu lukemaan tekstin erikseen ja kuvat erikseen. Minua väsyttävät sekä liikaa tekstiä sisältävät että pelkkään kuvaan nojaavat sarjakuvat; kummastakin puuttuu se kahden kerrontatekniikan yhtäaikaisen lukemisen Flow, sarjakuvan taika. Sinulla useimmiten hienosti tasapainossa ja toisiaan tukien, siitä vakifanitus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *