6 vastausta artikkeliin ”Memento mori osa 9

  1. Kiitos ihanasta sarjakuvasta! Vai voiko sanoa ihana, kun on vakava asia. Itselläni oli aivoverenvuoto 31.11. Sairastumisesta en voisi tehdä sarjakuvaa, enkä muutakaan. En tiedä sairastumisesta, enkä seuraavasta viikosta mitään. Totaalinen ajan katoaminen. Muistan kyllä nuo ikuiset kysymykset muistini palauduttua. Kerran vastasin 1916. Ilmeisesti olet saanut hyviä hoitajia. Minä en. Hoitajat komensivat, alistivat, moittivat jopa nöyryyttivät. Muistini palautui valvotulla osastolla. Kuusi miestä ja naista samassa huoneessa. Ei minkäänlaista yksityisyyttä…. Katetri oli , mutta no, kakkonen siinä kaikkien nähtävänä…
    Hoidosta huolimatta parahin. Jopa yllättävän nopeasti.
    Odotan uusia kuvia innolla!
    Sarjakuvasta kuulin pojaltani, joka on kuvittaja. Kiitän häntä!

    • Kiitos kommentistasi. Kyllä, koen, että hoitajat olivat enimmäkseen asiallisia ja mukaviakin. Mutta onhan se erikoista kun joku tuntematon ihminen ottaa sulta lupia kyselemättä yhtäkkiä vaikka housut jalasta. Esim katetrien laittaminen on hoitajalle arkipäiväinen asia, mutta potilaalle ehkä ainutkertainen. Sitä ei moni terveydenhuollon ammattilainen ehkä tule ajatelleeksi. Siinä liikutaan niin henkilökohtaisissa asioissa ja ruumiinosissa, että kyllähän se pikkasen punastuttaa. Lääkäreihin en saanut juuri mitään kontaktia. Siitä kerronkin sarjakuvan edellisessä osassa. http://tiitu.sarjakuvablogit.com/2017/04/10/memento-mori-osa-8/
      Myöhemmin olen pohtinut, että ei liene sattumaa, että joku on lastenlääkäri ja joku toinen neurokirurgi. Pikkaset erilaiset tyypit ehkä valikoituvat näihin virkoihin.
      Tiitu

  2. Tärkeä sarjakuva, varsinkin tarinan alku. Tämä tarina pitäisi kokonaisuudessaan julkaista jossakin, josta terveydenhuoltohenkilökunta – sekä hoitajat että lääkärit – pääsisi sen lukemaan.

    • Tällä hetkellä en pysty ajattelemaankaan sarjakuvan julkaisemista muualla. Sen verran on työkykyni alentunut, että ajatus siitä, että olisin luvannut jollekin, esimerkiksi kustantajalle, että piirrän tämän sarjiksen, tuntuisi ylivoimaiselta. Mun on pakko pistää terveyteni etusijalle ja pitää paineet pieninä sekä työnteossa, että aivoverisuonissani. Minähän olen tässä yhä kuntoutuja. Puolitoista vuotta on aika lyhyt aika kun puhutaan aivoverenvuodosta kuntoutumisesta. Eiköhän sarjakuvan täältä lokistakin pääse kaikki halukkaat lukemaan, ammattiin katsomatta. Kiva kuitenkin, että koet tarinani tärkeäksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *