Memento mori osa 6

Tämä on jatkotarina. Edelliset osat löydät helposti kirjoittamalla hakukenttään Memento mori.

Sain Sarjakuvaseuran myöntämän Puupäähattu-palkinnon edellisen Memento mori -päivityksen jälkeen. Se aiheutti vähän kiirettä ja keskittymiskyvyn puutetta elämään. Nyt ilmestyykin siksi vain kolme sivua. En vain ole pystynyt enempää piirtämään.

mementomori27 mementomori28 mementomori29Jatkuu taas 13.2.2017. Yritän tehdä useamman sivun siihen mennessä.

logo-pieni

Puupääpuhe

puupaahattu2Tiitu Takalon puhe Puupäähattu-palkinnon jakotilaisuudessa 17.1.2017 Kansalliskirjastossa

Olen aina halunnut vain piirrellä. Taidekoulussa minulle sanottiin, että pitää verkostoitua. Minulle on sanottu, etten ole ammatillisesti olemassa jos en ole Facebookissa. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Olemassa. Ja haluaisin vain piirrellä.

Lapsena pysyin hiljaa ja paikallani, jos sain kynän ja paperia. Koulussa piirtelin kaikki tunnit. Matematiikasta ja englannista en pitänyt, koska niillä tunneilla ei voinut piirtää. Muistan hyvin sen tunteen kun maantiedon tunnilla jäi joku piirustus kesken. Odotin innolla historian tuntia, että pääsisin jatkamaan piirrosta. Aina kun tuli joku moniste, tarkistin heti onko se kaksi- vai yksipuolinen. Tarvitsin nimittäin monisteiden tyhjiä kääntöpuolia piirustuspaperiksi.

Haluaisin kiittää vanhempiani, jotka eivät kuitenkaan ole täällä, vaan todennäköisesti Tampereella, Hervannassa, siitä, että he ovat tukeneet minua aina opiskeluissani, ammatissani ja urallani. En ole koskaan kotoa saanut sellaista viestiä, että pitäisi olla joku aikuisten ammatti.

Toinen asia, josta haluan kiittää vanhempiani on se, etteivät he koskaan kasvattaneet minua ja siskoani tytöiksi. Meille ei sukupuolemme perusteella asetettu vaatimuksia tai odotuksia käytöksestä, ulkonäöstä tai siisteydestä. Meille ei koskaan sanottu, että ”olepas nyt kiltti tyttö”. Meille ei sanottu, että tytöt eivät käyttäydy noin, eivät ole noin kuraisia tai eivät leiki intiaania.

Sitä suurempi olikin sitten törmäys jo mainitun koulujärjestelmän kanssa, jossa lapset ensisijaisesti jaetaan kahteen ryhmään, tyttöihin ja poikiin. Näille ryhmille on eri odotuksia, jopa eri tehtäviä.

Ekaluokkalainen Tiitu sitten passitettiinkin kasvatusneuvolaan testeihin. Ei se niin kauheaa ollut. Siellä oli paljon piirustustehtäviä ja sehän on aina mukavaa. Muistan, että minua pyydettiin piirtämään poika. Ehkä he halusivat tietää, ymmärränkö eron eri sukupuolten välillä. En ehkä ymmärtänyt. Tai ehkä jo silloin tiesin, että yksilöiden välillä on enemmän eroja kuin sukupuolien. Kysyinkin, että kuka poika minun pitäisi piirtää. Piirsin sitten Vilin, joka oli ystäväni. Minulta kysyttiin että: ”Miksi tuolla pojalla on niin pitkät hiukset?”. Ilmeiseti oli huono juttu, jos pojalla oli pitkä tukka. Ne teistä, jotka muistavat 80-luvun, muistatte ehkä kampauksen, jossa pojilla oli sivuilta ja päältä lyhyet hiukset, mutta takaa pitkät. Vilillä oli tällainen pitkä niskatukka, jonka olin piirtänyt kuvaan hienosti näkymään korvien takaa ja laskeutumaan hartioille. Mikä minä olin 6-vuotiaana vastaamaan miksi tuollainen kampaus oli muotia tai miksi Vilillä oli sellainen.

Nyt tämän palkinnon myötä olen pohtinut uraani ja tajunnut, että yhä käsittelen ihan samoja asioita, joihin törmäsin 6-vuotiaana. Siis sitä, mikä on hyväksyttävää naiseutta ja mieheyttä. Miten naisen ja miehen tulee käyttäytyä, miltä näyttää, miten elää. Ja mitä tapahtuu jos näin ei tee. Olen halunnut näyttää, että on vaihtoehtoja. Ei edes tarvitse valita kahden sukupuolen väliltä, vaan voi keksiä oman tapansa elää elämäänsä juuri niin kuin itse haluaa. Se on sallittua. Joskus jopa välttämätöntä, jos haluaa elää onnellisena.

Eikä tämä ole minulle mitään vaihtoehtoisen elämäntavan hehkutusta. Se on ainoa vaihtoehto. En ole ikinä itse sopinut mihinkään muottiin ja olenkin halunnut luoda maailmoja ja hahmoja, jotka eivät myöskään sovi muotteihin.

Minä koen tarvetta kertoa Joutomaantien kommuunin asukkaista, hullusta Annikin ryhmärakennuttamishankkeesta, dyykkaamisesta ja liftausreissuista jäämerelle. Haluan kertoa Loimusta ja Kuikasta, jotka eivät piittaa kaksinapaisesta sukupuolijärjestelmästä, Juliasta, joka rakastuu toiseen nyrkkeilevään tyttöön ja Tuulista, yli 30-vuotiaasta anarkistista, joka on sitä mieltä, että maailma olisi parempi paikka ilman lukkoja.

Ja aion jatkaa kunnes maailma muuttuu. Ettei tarjolla olisi vain aikuisten ammatti, heterous ja kaksi sukupuolta.

Minä en nimittäin aio muuttua. Sellaista muottia ei olekaan, johon minä yrittäisin itseäni ängetä. Koska minä olen hyvä tällaisena. Ja te olette hyviä juuri tuollaisina. Se on se viesti, jota olen yrittänyt sarjakuvillani välittää.

Memento mori osa 4

Tapanani on tehdä usein paljon taustatyötä sarjakuviani varten. Nytkin aloitin selvittämällä millainen on CT-kuvauslaite eli tietokonetomografiakone. Pyysin myös ystävältäni, joka on sairaanhoitaja, apua ja neuvoja. Sitten hoksasin, että sarjakuvia voi myös tehdä aivan toisella tavalla. Voin kertoa miltä tuntui olla potilaana. Ja jos minulla ei ole mitään käsitystä ja muistikuvaa millaisessa laitteessa olen ollut, miksi minun pitäisi kuvata se laite? Pyrin siis nyt kuvaamaan sen mitä muistan. Ja ihmisen muisti… sillä ei loppujen lopuksi ole paljoa tekemistä todellisuuden kanssa. Minulla ei myöskään ole käsitystä minkä näköisiä ihmisiä kohtasin ensiavussa, joten olen joutunut keksimään ulkoisia piirteitä sairaanhoidon ammattilaisille.

Sarjakuvan aiemmat osat löytyvät näistä linkeistä:

Memento mori osa 1

Memento mori osa 2

Memento mori osa 3

mementomori18 mementomori19 mementomori20 mementomori21 mementomori22Jatkuu kahden viikon päästä eli 16.1.

logo-pieni